torstai 27. joulukuuta 2012

Vuoden loppu..

Nyt kai olisi aika paketoida tämä vuosi ja aloittaa uusi.
Tähän vuoteen mahtuu odotusta, iloa, pettymystä, onnistumisia, uudelleenyrittämisiä, onnenhetkiä. Siihen kuuluu oman itsensä tutkiskelua, ymmärtämistä ja yrittämistä.
Tähän vuoteen mahtuu uusia tuttavuuksia, ystäviä, myös joitain matkan varrelle jääneitä. Siihen kuuluu ikävää ja jälleennäkemisen riemua. Tämä on ollut hyvä vuosi.

Tämä vuosi meni pentua odottaessa ja valitettavasti se odotus jatkuu edelleen :(
Asiaan ei sisälly mitään draamaa, ja pennut voivat hyvin. Pentue rekisteröidään Anun nimiin ja Kaisa jatkaa pentueen kummitätinä :)
Oma yhteistyö jatkuu Kaisan kanssa edelleen ja tästä asiasta olen erittäin iloinen.

Joulu meni muuten mukavasti, koko perhe oltiin oltu ilmeisen kilttejä :) Ihana oli löhötä kotona lasten kanssa ja nauttia! Muu väki jatkoi nauttimista tänään ja itseasiassa vielä viikon, kun mä taas olin tänään jo töissä. Tosin en valita, kun saa tehdä opiskelemaansa työtä ihan loistavien ihmisten kanssa!

Pakkasta on riittänyt ihan omiksi ja muiden tarpeiksi, mutta koirat onneksi tarkenevat ulkona kun puetaan tarpeeksi päälle. Kääpiön uudet tossut saapuivat jo ennen joulua ja Pekalle on nyt uudet tilattu.
Tänään lämpöisemmän ilman innostamana kokeilin hiihtää ja sitten samaa Pekan vetämänä.  Se oli todella hauskaa, nyt mä ymmärrän, miksi ihmiset hiihtävät koiriensa kanssa!!
Takapuoli ja kylki on varmaan huomenna mustana, kun meiltä puuttuivat jarrut, mutta hauskaa oli :D

Uhkasin, että huomenna mennään ostamaan miehellekin sukset jotta saa hiihtää itsekin koiransa kanssa, nimittäin koirakin nautti aivan silminnähden!

Ihanaa loppuvuotta kaikille!