Otolla tuli marraskuun lopussa voimakas kramppikohtaus, jota luulin aluksi epilepsiaksi, kuten epäili lääkärikin. Otto oli kuitenkin outo ja sai kaksi kohtausta lisää ja sitten alkoivat tärinäkohtaukset.
Lääkäri halusi varmuuden vuoksi ottaa verikokeet ja niistä selvisi paha haimatulehdus.
Oireet eivät helpottuneet lääkkeillä ja kävimme Vethausissa ultrassa. Otolta löytyi haimaongelman lisäksi ongelmia maksassa. Otto sai lisää lääkkeitä.
Muutaman viikon aikana iloinen, reipas koira muuttui koiraksi, joka oli kivulias jatkuvasti, koitti purra, ja oli vain omissa oloissaan. Tuli aika päästää irti.
Otto ei olisi todennäköisesti enää koskaan parantunut, viimeisellä matkalla verenpainekin oli todella matala.
Ikävä on suuri, todella todella suuri. Pikkutassut eivät enää rapise.
On meillä salaisuus yhteinen, vain sinä ja minä tiedämme sen.
Sillä vain minä näen sinun nukkuvan edessä takan hehkuvan,
ja vain minä voin käteni ojentaa ennen kuin uni vallan saa
ja tuntea elävän lämpösi ja silittää silkkistä päätäsi.
Ja vain minä metsäpolulla kulkien voin nähdä edessäin
sinun juoksevan kanssa tuulien niin nuorena ja vapaana näin.
Ja vain minä voin nähdä sinun purossa kahlaavan,
ja kun sua kutsun kuiskaten, vain minä näen ruohon taipuvan.
Sillä vain minä näen sinun nukkuvan edessä takan hehkuvan,
ja vain minä voin käteni ojentaa ennen kuin uni vallan saa
ja tuntea elävän lämpösi ja silittää silkkistä päätäsi.
Ja vain minä metsäpolulla kulkien voin nähdä edessäin
sinun juoksevan kanssa tuulien niin nuorena ja vapaana näin.
Ja vain minä voin nähdä sinun purossa kahlaavan,
ja kun sua kutsun kuiskaten, vain minä näen ruohon taipuvan.
Hyvää matkaa rakas. Sateenkaarella on hyvä olla <3
