torstai 17. tammikuuta 2013

Koirakamuja !

Meille tuli ihastuttava dobermannityttö hoitoon muutamaksi viikoksi omistajien suunnattua lämpöisempään ilmanalaan. Pekka on aivan innoissaan, kun saa leikkiä ja tohottaa kokoisensa kanssa, on nuo leikit niin toisenlaisia samankokoisen kuin kääpiöisen kanssa. Matot rutussa meillä mennään aina (paitsi ennen ja jälkeen ruokaa, jolloin on lepoaika).

Brian mukana tuli myös kickspark "hoitoon" jota kokeilin eilen -loisto peli! Voipi olla että joutuu hankkimaan ihan ikiomankin, tai oikeastaan, mullahan on synttärit tulossa... ;) Kokeilin eilen itsekseni ja tänään koulun jälkeen, mikäli pakkanen sallii, otan Pekan kanssa pienen harjoituksen. Jos kokeilisi aluksi ilman vetoa, ihan lenkkimielessä, miten sujuu ja sitten voisi viikonloppuna kokeilla kummankin ison koiran vedättämistä. Ja sehän taas vaatii kaikenlaisia toimenpiteitä, että katsotaan miten ehditään :D
Kyllä se vaan pentukuume kasvaa tässä tuota Briaa ja Pekkaa katsellessa, ja toisaalta myös varmistuu, että KYLLÄ, tää on oikea tie :)

Pekka luminenä <3



Muutama kuva kaveruksista